Mando Diao – Good Times

Alun perin pidin Mando Diaota yhden hitin ihmeenä. Radiosta kuultu biisi vei kuitenkin minut uuden levyn pariin ja huomasin olleeni väärässä – tässähän on minulle tämän kesän soundtrack.

 

Uus #mandodiao on muuten aikast kovaa kamaa.

A post shared by Ville Laasonen (@willboify) on

 

Ihan ensiksi albumin nimikkoraita – Good Times – ei ihan vakuuttanut, mutta ”levy” jäi pyörimään. Soundit alkoivat porautua tajuntaan ja jalka alkoi naputtaa. Ihan jeppiskamaahan tämä on.

Dance With Somebody pyöri kyllä aikoinaan kovin soittolistoillani, taisi olla sitä aikaa kun Spotify oli vielä tuore juttu. En kuitenkaan koskaan perehtynyt enempää yhtyeeseen. Karhea soundi jäi kuitekin mieleen.

Hyvä rokkilevy

En haluaisi sanoa, mutta Good Times on vanhaa kunnon rokkimeininkiä. Levy ei ole tasapaksua pullaa, vaan se elää ja kehittyy matkan varrella. Yhtään selkeää täyteraitaa ei mahdu mukaan.

Levyn päättävä Without Love keinuu eteenpäin tasaisen rauhallisesti kesäisessä iltapäivässä. Surullisen haikea Brother tuo hyvin vahvasti mieleen jonkun kappaleen, saisin vain mieleeni, että minkä. Money taas svengaa kevyesti, se tai One Two Three voisi soida vaikka Dynamon tanssilattialla?

Levyn ehdoton helmi on kuitenkin karhean rokkaava Dancing all the Way to Hell. Biisi alkaa tasaisesti jyräävällä bassomatolla, laulajan ääni hieman jo säröytyy. Sormi hamuaa volume-nuppia. Ei ehkä ihan yhtä kova kuin Golden Earringin Twilight Zone, mutta tosi kova silti.

Paksu soundi

Huonointa levyssä on ehkä sen tumma äänimaailma. Kompressoria on käytetty reippaalla kädellä ja subbari tekee mieli kytkeä pois päältä, basso alkaa helposti jyrätä. Mutta ei se nyt ole mitään uutta, että rokkilevyssä ei ole hifistelysoundit. Kympin korvanapeilla tai nyrkin kokoisella Bluetooth-kaiuttimella tuskin haittaa.

Rock ei ole kuollut

Hyvää rokkia osataan edelleenkin tehdä ja sitä myös kuunnellaan. Rock ei ole kuitenkaan enää pitkiin aikoihin pystynyt luomaan nahkaansa, se alkaa olla ”silmälasikäärme vanha valkoinen”.

On olemassa bändejä, jotka ovat soittaneet koko elinaikani. Joskus kuoltiin 27-vuotiaana, nykyään ehkä 67-vuotiaana. Mistään nuorisomusasta ei siis voida puhua. Suuret ikäluokat kaivavat vanhat rokkilevyt esiin eläkepäiviensä ratoksi.

Mutta mitäpä väliä sillä sitten on? Jokainen kuuntelee mitä lystää. Olisin käynyt ostamassa vinyylipainoksenkin tästä lätystä, mutta levykaupat eivät ole sunnuntaisin auki.

Good Times on kuuntelemisen arvoinen levy, löytyy suosituista streamauspalveluista ja levykaupoista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: